perjantai 26. maaliskuuta 2021

Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa ja palautetta tehtävistänne

  Käytätkö sosiaalisen median palveluja, kuten Twitteriä, Facebookia, LinkedIniä tai Instagramia vapaa-ajallasi? Entä työtehtävissäsi? Verkostoitumisen kanavana edellä mainitut ovat verrattomia, kun nyt ajatellaan taas vaikkapa tätä COVID19 tuomaa vähäisen liikkumisen aikaa. Muutenkin; yhteydenpito toteutuu tietenkin vaivattomasti edellä mainittujen kanavien kautta. Kuitenkin, jokainen tekee itse ratkaisun, miten käyttää somekanavia, vai käyttääkö.

Ammatillisesti mahdollisia seurattavia ympäristöjä ovat LinkedIn ja sen ryhmät ja Twitter. Lisäksi Facebook tarjoaa useita ammatillisia ryhmiä, joissa on aika ajoin ja ryhmästä riippuen hyvää ammatillista keskustelua. Erityisesti Facebook-ryhmät ovat omassa työssäni profiloituneet hyväksi kanavaksi kysyä apua, ohjeita ja vinkkejä esim. opetusteknologian kysymyksissä. Ryhmissä on jäseninä hyvinkin taitavia eri alojen asiantuntijoita. 

Hyvä on myös huomioida, että aina ei kannata vain oman alan ihmisten kanssa verkostoitua:

"Kompetenssien törmätessä ja fuusioituessa syntyy uutta osaamista ja innovaatioita. Ammattikulttuurien evoluutiossa myös tosistaan kaukana olevien osaamisten kohtaamiset ovat merkityksellisiä."

Koskela, L., Koskinen, J. & Lankinen, P. (2007). Viestintä verkostoissa ja innovaatioissa.

Itse tunnustauduin vaihtelevaksi somettajaksi; välillä tuntuu, että on pidettävä taukoa viestinnässä, välillä jaksaa viestittää ja seurata enemmän. Työnantajani kannustaa henkilökuntaansa viestittämään omasta asiantuntijuudestaan ja työn kautta järjestettävistä tapahtumista sosiaalisen median eri kanavissa. Tätä voi tehdä henkilökohtaisen tilin kautta tai/ja HAMKin eri yhteisten tilien kautta, kuten HAMK, HAMK aokk ja HAMK Edu. Myös monella hankkeella ja projektilla on oma sometilinsä. Minimissään viesteihin kehotetaan lisäämään HAMKin hastagit tunnisteeksi, jotta seuraajat löytävät meidän viestimme.

Jos jollakin somekanavien kautta tapahtuva viestintä kuuluu työnantajan kanssa sovitusti työnkuvaan, kuvailkaa tässä tapauksessa kommenttikentään sitä työtä hieman. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten sitä tehdään.


Alla on kaksi tehtävää teille:

1.

Tämän teeman aikana pyytäisin teitä verkostoitumaan ryhmän jäsenten kanssa edellä mainituissa somen kanavissa. Muitankin hyviä kanavia voitte tuoda esille kommenttikentässä muille tiedoksi. Pyytäkää siis LinkedIn-kontaktiksi ja seuratkaa toisianne Twitterissä. Jos siis käytätte näitä palveluita. Myös minua voi pyytää kontaktiksi vaikkapa LinkedInissä ja seurata Twitterissä. 

2.

Lisätkää tämän viestin yhteyteen kommenttina suosituksia ryhmistä tai hastageista (#), joita ammatillisena opettajana olette havainneet kiinnostaviksi. Poimikaa itsellenne toistenne suosituksia kiinnostuksenne mukaan.

Tehtäviä ei arvioida. Tämä on siis vapaahetoista verkostoitumista käytännössä :)

-Anne-Maria (@akorhonen)


Muutama sana verkostokaaviotehtävän palautuksistanne yhteisesti:

Työelämäyhteistyö pelkkänä sanana verkostokaaviossa ei kuvaa oikein mitään. Voisiko tätä tarkentaa; mitkä yritykset ja organisaatiot ihan niminä? Onko niistä vastuuhenkilön nimi tiedossa? Sama koskee muitakin yleisiä nimityksiä eri tahoille, kuten esimerkiksi kolmannen sektorin toimijat. Mitä ne siis ovat nimeltään? Kullakin ammattialalla ne ovat erityisiä ja selvittämisen arvoinen asia, kun pohtii omaa verkostoaan. Moni mainitsi myös sosiaalisen median eri palveluita verkostokseen. Yrittäkää pohtia tarkemmalla tasolla; mitkä ryhmät tai aktiiviset henkilöt kuuluvat teidän seurattavien ja verkostoitumisen listalle ammatillisen opetuksen näkökulmasta? Hienoa, että muutamat ovat miettineet tarkemmin ja nimillä esimerkiksi aikaisempia työpaikkojaan ja muitakin ammatillisen opettajan työssä olennaisia yhteistyöverkostoja. Mukavasti olitte kokeilleet erilaisia mindmap-työvälineitä ja saaneet visuaalisesti kiinnostavia verkostokaavioita aikaiseksi. Jatkamme verkostokaavioiden parissa viimeisessä vaiheessa vielä.


2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Verkostoiduimme keskenämme siltä osin kun pystyimme. Itse olen ottanut Instagramissa seurantaan #TAI #OAJ, Facessa #tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa/ ICT in Education, OAJ. Twitterissa #ammatillinenkoulutus #TAI #HAMK_AOKK

    VastaaPoista