Tämän teeman aikana hyödynnetään Googlen blogger -palvelua opettajan tiedotteiden, materiaalien ja ohjeiden jakamisessa. Opiskelijat käyttävät omien tuotoksiensa tekemiseen itse valitsemiaan digitaalisia ympäristöjä ja palveluita. Tarkemmat ohjeet löytyvät välilehdeltä Digitaaliset ympäristöt. Oppimisprosessi on rakennettu pedagogista DIANA-mallia noudatellen. Tämä sivusto sisältää myös tietoa DIANA-mallista.
Teemaa opiskellaan ajanjaksolla 11.3-16.4.2021. Tarkempi aikataulutus oppimistehtävineen löytyy välilehdeltä Teeman prosessi. Opettaja kirjoittaa viikoittain ohjeistuksia ja reflektointia oppimisprosessin etenemisestä tähän blogiin. Opiskelijoita pyydetään tilamaan blogitekstit omaan sähköpostiinsa. Näin varmistutaan siitä, että jokainen saa tarvittavat ohjeistukset.
Opiskelijat on jaettu pienryhmiin, joissa työskennellään tämän teeman aikana. Muistakaa tutustua ryhmän jäseniin ja VERKOSTOITUA heidän kanssaan. Tulevaa opettajantyötä ajatellen opintojen aikana on mahdollista rakentaa pohjaa alakohtaisille ja aluekohtaisille verkostoille. Mikä onkaan parempaa, kuin tarpeen tullen ottaa yhteyttä vanhaan opiskelukaveriin, kun kaivataan verkostoa vaikkapa oppilaitoksen hanke- ja projektityön tiimoilla.
"Rohkea verkoston luo."
(Sananlaskut 2.0 Suomalaisen työn liitto)
Anne-Maria

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti